Linnunrata pimeällä Keski-Suomen taivaalla. ISO 6400, f/2.8, 16mm kroppikameralla, 20s suljinaika.

Näin kuvaat tähtitaivasta – tähtien ja linnunradan valokuvaaminen

Julkaistu:

Kirjoittanut: Jere Huttunen

Ohjeet

Tähtitaivaasta – varsinkin linnunradasta – voi saada aivan uskomattomia kuvia, jopa budjettikameralla ja kittilinssillä. Tässä ohjeessa opit tähtikuvaamisen salat! Oletan, että osaat käyttää kameran manuaalisia asetuksia.

Mitä tarvitset

Tähtien kuvaamiseen tarvitset kameran manuaalisilla asetuksilla, laajakulmaobjektiivin ja kolmijalan. Mitä valovoimaisempi objektiivisi on, sitä parempi. Jos sinulta ei löydy valovoimaista objektiivia, niin kameran mukana tuleva kittilinssi on yleensä myös riittävän hyvä. Kittilinssi tulee keräämään heikommin tähtiä ja avaruuden pimeitä nurkkia, kuin valovoimaisempi linssi.

Jos asut kaupungissa, niin auto on tähtikuvaukseen iso plussa, sillä silloin kuvaaminen vaatii hiukan matkustamista. Pimeään mentäessä kannattaa myös varautua esimerkiksi otsalampulla, se tekee kamerankin käsittelystä pimeässä helpompaa.

Pidän kameran kolmijalkaa yleensä matalalla, jotta tuuli ei tärisytä kameraa pitkällä valotusajalla. Kääntyvä näyttö on todella kätevä tähtikuvauksessa.

Mihin kuvaamaan

Mitä kauempana olet asutuksesta ja kaupungin valoista, sitä parempi, sillä kaupungeista tuleva valosaaste haittaa näkymää tähtitaivaalle. Hyvän paikan etsimiseen kannattaa käyttää nettisivua lightpollutionmap.info – pienin valosaaste on merkattu harmaalla, ja pahin punaisella. Tähtää vähintään siniselle alueelle saadaksesi hyvän tähtitaivaan uskomattomille kuville. Tässä auto tulee käteväksi, sillä usein “oikeasti” pimeille alueille ei ilman autoa helposti pääse.

Jos sinulla ei ole pääsyä ulos kaupungista, niin voit yrittää kuvata tähtiä kaupungin vastakkaiseen suuntaan. Esimerkiksi metsän reunalta tai veden rannalta poispäin kaupungista kuvaaminen voi onnistua hyvin. Itse olen usein kuvannut tähtiä Helsingissä Mustikkamaalla, joka on saari erittäin lähellä Helsingin keskustaa. Siellä merelle päin kuvatessa kaupungin valot eivät pilaa kuvaa.

Kuva Helsingin Kalasataman hylätystä laivasta. Otin kuvan poispäin keskustan valoista, joka mahdollisti tähtien kuvaamisen todella lähellä Helsingin keskustaa. Tämä on yksi ensimmäisistä ottamistani tähtikuvista, nappasin sen kroppikameralla ja 18-55mm -kittilinssillä! ISO 400, f/4, 30s suljinaika, 18mm.

Nyt on aika kuvata – mitkä asetukset kameraan?

Nyt päästään tositoimeen. Pistä kamerasi kolmijalkaan ja aseta kuvaustila ja tarkennus manuaalille. Jos objektiivissasi on kuvanvakaaja, ota se pois päältä, kuvanvakaajalle ei ole tarvetta kolmijalkaa käyttäessä – se voi jopa pilata kuvan. Kuvaa raakaa kuvaa, jotta saat eniten yksityiskohtia irti kuvistasi, sekä kuvankäsittely jälkikäteen on helpompaa.

Käytä kuvaamiseen kameran live-näyttöä, ja ota käyttöön 2-10 sekunnin ajastin. Live-näyttö tulee auttamaan tarkentamaan tähtiin, ja ajastin tulee estämään sen, että kamera vahingossa tärähtää ottaessasi kuvan.

ISO 6400, f/2.8, 25s valotusaika, 16mm kroppikameralla. Tyyni yö mahdollisti myös puiden kuvaamisen terävänä, yleensä näin pitkällä suljinajalla puut muuttuvat epätarkoiksi tuulen liikuttaessa oksia.

Aukon f-luku

Käytä pienintä mahdollista f-lukua – eri suurinta aukkoa – joka objektiivistasi löytyy. Käyttämällä sitä saat kerättyä eniten valoa, eli tähtitaivaasta tulee erottumaan enemmän heikommin erottuvia kohteita.

Suomenlinna, Helsinki. Meren suuntaan kuvatessa ei ole lähes yhtään valosaastetta, pelkkä horisontin valo erottuu. ISO 1600, f/2.8, 25s valotusaika, 16mm kroppikameralla.

Suljinaika

Sopiva suljinaika tulee riippumaan objektiivistasi. Mitä laajempi kuvakulma, sitä pidempää suljinaikaa voit käyttää. Maapallo pyörii, eli meidän näkökulmastamme tähdet liikkuvat taivaalla. Tämän vuoksi liian pitkällä suljinajalla tähtien liike tulee näkymään kuvassa, eli ne näyttävät epätarkoilta – tätä kutsutaan tähtivanaksi. Toisaalta, mitä pidempi suljinaika sinulla on, sitä enemmän kamerasi saa valoa, eli sitä enemmän tähtiä ja puhtaampaa dataa saat kuviisi.

Suljinajan määrittämiseen on olemassa laskukaavoja, mutta itse suosin pelkkää eri aikojen testailua, sillä kaavat eivät ota kaikkea huomioon. Aseta kameraasi ensiksi 20 sekunnin suljinaika, ja ota kuva. Suurenna kuvan tähtiin niin lähelle kuin pystyt – jos tähdissä näkyy liikevana, niin laske suljinaikaa ja ota uusi kuva – jos tähdet ovat tarkkoja, nosta suljinaikaa ja testaa, saatko vielä pidemmällä suljinajalla otettua kuvaa ilman tähtivanoja.

Aiempi kuva Suomenlinnan tykistä, lähempää. Kuvasta huomaa, että tähdissä näkyy pieni vana, joka johtuu liian pitkästä suljinajasta. Jos olisin käyttänyt 20s suljinaikaa kuvan 25s sijasta, olisin luultavasti voinut päästä niistä eroon.

ISO-arvo

Oman kokemukseni mukaan tarvittava ISO-arvo vaihtelee kuvauspaikan ohella. Esimerkiksi Helsingissä olen käyttänyt tähtien kuvaamiseen vain ISO 200-400 valosaasteen vuoksi – sitä korkeammalle mennessä tähtitaivas ei näytä mitään uutta, mutta kuva alkaa jo hiukan ylivalottumaan. Taaskin Keski-Suomessa erittäin pimeässä Helvetinjärven kansallispuistossa olen käyttänyt jopa ISO 3200 ja 6400 -lukua, joita ylemmäksi en uskaltanut melun takia mennä. Voit testata ensimmäiseen kuvaasi esimerkiksi ISO 1600 -arvoa, ja sitten nostaa tai laskea sen mukaan, kuinka kirkas kuvastasi tuli.

Tähtiin tarkentaminen

Tähtiin tarkentaminen ei onnistu asettamalla tarkennusta äärettömyyteen, vaan oikea tarkennus on lähempänä. Live-näytön ollessa päällä ja oikeiden asetusten ollessa asetettuna, käännä kamera kohti tähtitaivasta. Tähtää kameraa ympäri taivasta, kunnes kameran ruudussa näkyy tähti. Valovoimaisemmalla objektiivilla ja herkemmällä kameralla tähtien erottaminen kameran ruudusta on helpompaa. Kun erotat tähden ruudulla, suurenna siihen 5-10 kertaisella suurennuksella, ja käännä tarkennustasi kunnes tähti on pienin mahdollinen ja reunoiltaan terävä.

Tältä näyttää tähtiin tarkentaminen. Kuva otettu Helsingissä, pimeämmällä alueella tähtiä luultavasti näkyisi enemmän live-näytöllä samalla kameralla ja objektiivilla.

Jos et kamerallasi hahmota ruudulla tähtiä ollenkaan, ota käyttöön 5-10 kertainen suurennus ja yritä sillä haravoida taivaalta tähti tarkennusta varten. Jos sekään ei onnistu, voit asettaa objektiivin äärettömyyteen, ja kuvia ottamalla etsiä tarkin mahdollinen tarkennus.

Kuvan otto

Kun sinulla on kameran arvot oikein, tarkennus tähdissä ja ajastin päällä, sulje mahdollinen otsalamppusi ja ota kuva. Kuvan pitäisi olla paljon kirkkaampi, kuin mitä live-näyttö ehdotti, sekä täynnä tähtiä.

Kannattaa vielä suurentaa ottamaasi kuvaan, ja tarkistaa, jäikö tähtiin vanoja. Myös on hyvä tapa ottaa varalta sama kuva eri ISO-arvoilla, jotta voit kotona tietokoneella kuvia tarkastellessa päättää, mikä ISO-arvo sopii kameraasi parhaiten.

Raakojen kuvien käsittely

Raakoja tähtikuvia kannattaa käsitellä, sillä kamera tallentaa paljon enemmän dataa, kuin kuva antaa olettaa.

Jotta tämä ohje ei olisi liian pitkä, luon tähtikuvien editoinnille erillisen ohjeen, jonka julkaisen kohta. Seuraa Suljinta sosiaalisessa mediassa, jotta tiedät, kun se tulee julki!